Otan tarkasteluun tapauksen, missä 0.7 hehtaarin kuusenistutusalan ovat myyrät tuhonneet. Alue täytyy myös muokata uudelleen. Uudistusala sijaitsee kotikunnassani kaustisella. Kaustinen kuuluu toiseen tukivyöhykkeeseen. Ehtona tuen saamiselle on se, että alue on vähintään 0.5 hehtaaria ja tuhot ovat metsänomistajasta riippumattomia. Näiden kriteerien jälkeen todetaan, että metsän uudistamiseen tarvittavat materiaalit saadaan täysin kemera tuesta. Kuusen 2-vuotias paakkutaimi maksaa 24 senttiä, siitä tuleekin 0.7 hehtaarille 1400 tainta. Kemeratukea saadaan taimien osalta 336 euroa. Kun metsänomistaja tilaa kaivurikuskin tekemään laikutusta, niin kaivurin kustannuksista 35 % saadaan kemeratuella maksettua.  Huomautuksena, että toisella vyöhykkeellä oleminen vaikuttaa tukiprosenttimäärään. Kaivurilaikutus maksaa 310 euroa hehtaarille, tässä siis ei ole alv mukana. Kemeraa nimittäin saa vain alvittomaan hintaan, sillä metsänomistaja voi käyttää alv:tä verohelpotuksiinsa. Urakoitsijan työhön metsänomistaja saa kemeratukea 75,95 euroa. Metsänomistaja saa myös tukea omasta työstään, mikä on 0,7 hehtaarin palstalle 2 vyöhykkeellä 29.9 euroa ilman metsätaloussuunnitelmaa. Kemeratukea voidaan saada myös, jos taimille tulee välitys- ja kuljetuskustannuksia. Tukea saadaan 0.03 senttiä per taimi. Esimerkiksi kustannuksia tulisi vaikka 100 euron edestä ylijäävä osa tulisi metsänomistajan maksettavaksi, mutta kemeratukea kuitenkin saisi tässätapauksessa 1400 taimella 42 euroa. Pakkaus ja kaukokuljetus ovat kaustisella sisällytettynä taimien hintaan, samoin kuin tukkimiehentäin suoja. Näihin molempiin erikseen tilattaessa, olisi mahdollista saada sama 0,03 sentin arvoinen tuki. Kokonaisuudessaan kemeratukea tälle hankkeelle olisi luvassa  483.9 euroa.  Täytyy myös muistaa, että 1.1.2012 lähtien kemera on ollut metsänomistajalle pääomaverotuksessa tuloa. Kuitenkin kaikki työhön liittyvät menot voi vähentää verotuksessa. Kuitenkin veroa joutuu maksamaan 30% kemeratuesta. Jos pääomatuloa tulee enemmän kuin 50 000 vuodessa niin ylimenevästä osasta veroprosentti on 32%. Metsätuhon tullessa yhdelle kohteelle tukea saa vain kerran. Jos myyrät syövät metsänomistajan palstan uudelleen tukea on turha odottaa. Myyriä voi torjua suosimalla niiden vihollisia, eli pienpetoja. Heinäntorjunta auttaa kuitenkin paremmin. Poistamalla heinä taimen ympäriltä syntyy aukko, jossa myyrät eivät liiku mielellään. Lisäksi lumi painuu taimen ympärillä tiukempaan, mikä vaikeuttaa myyrien liikkumista. On olemassa myös karkotteita, joita ruiskutetaan taimiin. Taimet maistuvat myyrien mielestä pahalle. Voidaan käyttää myös muovisia suojia.

Männyllä käytetään lähinnä siemenpuuasentoa luontaisessa uudistamisessa. Siemenpuita tulisi jättää 50-150 hehtaarille, kuitenkin siemensato on suurinta kun siemenpuita on 100-200 kappaletta. Luontaista uudistamista harrastetaan karkeilla ja lajittuneilla kuivahkoilla kankailla ja sitä karuimmilla kasvupaikoilla. Myöskin uudistamista tehdään myös varpu ja puolukkaturvekankailla. Kun ne ovat osittain rahkasammalpeitteisiä ja koivun osuus on uudistettavasta puustosta vähäinen. Pilalle luontainen uudistaminen voi mennä monessakin kohtaa. Ensimmäiseksi tietenkin siemenpuut tulisivat olla siemennyskykyisiä. Noin 40% latvuksesta tulisi olla vehreää, eikä poikaoksia ja merkkejä tervasrososta saisi olla. On myös muistettava, että jos aikaisemmin hoitamattomaan metsään hakataan siemenpuuasento, niin ensimmäisen myrskyn tullessa siemenpuut ovat kaikki nurin. Myöskin puiden latvukset eivät välttämättä täytä kriteereitä, vaan ovat liian suppeita johtuen liian pitkistä harvennusväleistä. Männyn luontainen uudistaminen ei onnistu liian rehevillä kasvualustoilla, vaan koivu valtaa pioneerilajina männyn elintilan. Hienoainesmoreeni toimiikin merkkinä liian rehevästä kasvualustasta. Väärällä maanmuokkaustavalla voidaan myös pilata uudistaminen. Taikka maanmuokkauksen vähyydellä. Vähintään 20-25% Kuvion pinta-alasta tulisi muokata. Kangasmaat joko laikutetaan, taikka äestetään turvemailla suositaan laikutusta. Turhaan syvälle kaivamista ei suositella 10 cm riittää. Kannonnosto luonnollisesti kasvattaa muokatun pinnan määrää. Karukkokankaalla ei ole pakko muokata maata. Hakkuut tulisi toteuttaa siten, että uudistus ja hakkuu tehtäisiin ennen hyviä siemenvuosia, jolloin uudistuminen on edes mahdollista. Muokkaus tulisi tehdä syksyllä ennen siementen varisemista. Muokkausjälki säilyy E- Suomessa vain 3-4 vuotta ja P-Suomessa 5-10 vuotta. Jos hakkuut suoritetaan väärässä välissä voi olla, että kuvion metsittyminen on jopa olematonta. Kuitenkin hyvinä siemenvuosina tulos on yleensä erinomainen. Alue kannattaa raivata ja poistaa lehtipuu, mutta havupuuryhmät kannattaa säästää. Siemenpuu asento hakataa viimeistään 5 vuoden päästä hyvän taimettumisen havaitsemisesta. Jos asialla ei ole ammattilaisia, voi siemenpuiden poisto vahingoittaa taimistoa. Puiden poisto mielellään talvella suojasäällä hyvän ajourasuunnittelun kera. Osa siemenpuista jätetään luonnollisesti säästöpuiksi. Raivaamaan saisi mennä 6-7 vuotta muokkauksesta johtuen siitä, että luontainen taimettuminen on aina ryhmittäistä. Samalla voi puulajisuhteita muokata eli kuusi ja koivu pois. Koivikko houkuttelee myös hirviä ja haapa taas aiheuttaa männynversoruostetta. Taimiainesta tulisi etelä- ja keskisuomessa tulla 2 vuoden kuluessa toimenpiteistä. Jos taimiainesta ei ole joko alue istutetaan taikka muokataan uudestaa riippuen onko tiedossa hyvää siemenvuotta. Männyllä tehdään myös kaistale ja pienaukko luontaista uudistamista. Pienaukkomenetelmässä vikana on kuvion muuttuminen eritasoiseksi, myös myrskytuhoille molemmissa ollaan alttiita. Kaistaleet kannattaisikin tehdä  etelä pohjois suunnassa, että kaikki taimet saisivat valoa mahdollisimman paljon. Puiden varjostaminen onkin suurin ongelma kaistale ja pienaukkohakkuissa. Olisi myös suotavaa kaistalehakkuussa omistaa viereinen metsikkö. Tai vähintään tietää ettei naapuri hakkaa metsikköä ennen kuin uudistus on valmis. Molemmissa raivaus ja muokkaus ovat pakollisia joten kuvioiden tulee olla suuria, että ylipäätään kannattaa.                                                    Kuusen luontainen uudistaminen on kivennäismailla suojuspuumenetelmällä epävarmaa eikä sitä suositella. Kangas ja turvemaiden pieniä uudistusaloja voidaan toteuttaa luontaisella reunametsän uudistamisella. Turvemailla kuvion annetaan taimettua ensin luontaiseksi hieskoivuksi, jonka jälkeen hieskoivun alle syntyy kuusialikasvos. Kangasmaiden kuusialikasvosta voidaan hyödyntää, jos se kooltaan on vähintään noin 3-4 aaria. Vuosikasvaimet tulisi olla vähintään 10 cm. Menetelmä toimii parhaiten lehtomaisilla kankailla. Myös luonnontilaisilla korvilla sillä rahkasammal on hyvä itämisalusta.

 Näilläkin alueilla täydennettävä istuttamalla. Kunnollisen taimiston muodostumiseen voi kulua, jopa parikymmentä vuotta, kuitenkin ongelma on lähinnä korjuutekninen. Kuusi on herkkä korjuuvaurioille ja isoilla koneilla voidaan vahingoittaa kuusentaimen juuristoa ja itse taimea. Manuhakkaajalle tämä ei ole ongelma. Jos kasvus on hyvä niin muokkausta ei tarvita, jolloin suojuspuumenetelmä on täysin ilmainen. Kuitenkin riskit ovat suuret sillä lopputulos ei ole ollenkaan varmaa. Luontaiseen uudistamisalaan täytyy myös liittyä täydellinen juurikäävättömyys. Kuusen harva siementuotto on myös ongelma.

Maata muokataan kivennäismailla aina syystä. Maanmuokkausta ei tehdä turhan takia, sillä monessakin kasvupaikassa ei ilman muokkausta päästäisi koskaan haluttuun tulokseen. Ilman maanmuokkausta todennäköisesti metsikkö kehittyisi huonona. Metsikön kehittymiseenkin kuluisi liikaa aikaa, eikä puulajia päästäisi valitsemaan. Poislukien kaikkein karuimmat kasvupaikat, joilla välttämättä muokkausta ei tarvitse tehdä, tai siitä ei ole mitään iloa. Maanmuokkaus poikkeuksetta tehdäänkin nimenomaan helpottamaan istutus, kylvö taikka luontaisen uudistuksen tulosta. Joissain tilanteissa maanmuokkauksessa lyödään kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja ohjataan alueen vedet pois. Esimerkiksi märkä kasvupaikka olisi hukkunut veteen, taikka muuten kuusivaltaisessa metsässä alkaa kasvamaan soille tyypillistä rahkasammalta. Silloin hälytyskellojen tulee soida. Kun puusto hakataan ja puiden haihduttava vaikutus häipyy, niin pahimmassa tapauksessa menetetään muuten mainiolta kasvupaikalta jopa vuosien puustonkasvu. Ratkaisuksi käykin hakkuun jälkeen ojitus ja maanmuokkaus yhtäaikaisesti. Tätä kutsutaankin ojitusmätästykseksi. Hyötyjä on myös muunlaisia esimerkiksi tukkimiehentäi ei pääse taimien kimppuun niin helposti, kun kunttaa on otettu pois ja kivennäismaa on paljaana. Kun taimi sijaitsee noin 20 cm päässä kuntasta tukkimiehentäin syönnit vähenevät huomattavasti. Lämpöolot paranevat kun mätäs lämpenee nopeammin ja ilmanvaihtokin paranee niin, että taimi saa tarpeeksi happea. Ravinteikkuus maanmuokkauksella saadaan myös paremmaksi, kun pieneliöt lämpö- ja kosteusolojen parantuessa alkavat toimia.

Maanmuokkausmenetelmiä on paljon ja jokaista tulee käyttää aina oikeissa paikoissa. Jos muokkausmenetelmä menee mönkään, niin voi saada aikaan pahaakin tuhoa. Äestys ja laikutus molemmat sopivat männyn karkeille, taikka keskikarkeille uudistusaloille. Äestys sopii myös hienojakoisten maiden istutusalueiden muokkaustavaksi. Keskikarkeiden tuoreiden kankaiden kuusen uudistamisessa muokkaustavaksi soveltuu äestys mainiosti. Laikutus tulee tällaisilla alueilla kysymykseen, jos on havaittavissa kivisyyttä. Yleisesti ottaen kivisillä alueilla käytetäänkin laikutusta, kun taas hienojakoisilla äestystä. Äestys eikä laikutus kumpikaan sovi vedenvaivaamille alueille. Lisäksi äestystä ei suositella reheville maille liiallisen kivennäismaan paljastumisen vuoksi. Tästä seuraa nimittäin ankara koivun perkaaminen. Laikutusta ei suositella tehtävän kunttaisilla alueilla. Rinteisillä alueilla äestys suositellaan tehtäväksi pokittaisuuntaisesti rinteeseen nähden. Käytännössä äestys tapahtuu metsätraktorilla, jolla kivennäismaa paljastetaan. Laikutus tapahtuu metsätraktorilla taikka kaivurilla siten, että kaivurilla pinta raapaistaan pois. Täten pinnan alta paljastuu kivennäismaa. Jos laikkuun istutetaan taimi, niin se sijoitetaan mieluiten noin 10 cm päähän reunasta.  Mätästystä on olemassa Laikkumätästys, kääntömätästys, naveromätästys ja ojitusmätästys. Laikkumätästys soveltuu tuoreille ja lehtomaisille kankaille. Lähinnä kuusen ja koivun istutuskohteille. Laikkumätästystä ei kannata tehdä turvemaille, eikä veden vaivaamille alueille. Laikkumätästys ei myöskään sovellu kivisille kohteille. Laikkumätästyksessä kone vetää maanpintaa siten, että kivennäismaa paljastuu. Taimi sijoitetaan  mättääseen keskelle, eikä laikkuun. Kääntömätästys taas Soveltuu kuusen ja koivun istutusaloille, jotka eivät ole vedenvaivaamia. Kääntömätästys tapahtuu siten, että kone ottaa maasta maa- ainesta ja kääntää sen paikallaan ympäri. Kun näin tehdään niin taimi sijoitetaan mättään päälle keskelle. Taimi saa ravinteita karikkeesta, joka jää väärinpäin käännettynä suoraan taimen juurien hyötykäyttöön. Samoin käy myös laikkumätästyksessä. Kääntömätästys sopii turvemaille männyn luontaiseen uudistamiseen ja viljelyyn, mutta tällöin on ojitusten oltava kunnossa. Naveromätästys taas soveltuu ja vedenvaivaamien ja hienojakoisten maiden mätästyskeinoksi. Naveromätästystä ei kannata käyttää savikoilla, eikä kivisillä mailla. Naveromätästystä ei kannata käyttää yleismenetelmänä kivennäismailla. Naveromätästys tapahtuu koneella siten, että kone kaivaa matalia ojia samalla kun mätästetään. On suositeltavaa, että naverot johtavat kunnon ojiin. Luonnollisesti ojien tulee olla vesiensuojelullisesti oikein tehtyjä. Ojitusmätästys taas soveltuu soistuvien kankaiden ja turvemaiden ojitusmenetelmäksi. Ojitusmätästyksessä ideana on, että samalla parannellaan ojia. Varsinkin turvemailla parannetaan vesitaloutta siten, että osasta mätästysvaoista tehdäänkin kunnon ojia. Tällöin on kuitenkin huolehdittava vesiensuojelusta eli samalla on tehtävä lietealtaat, ja mahdollisesti kaivuukatkoja yms. Säätöauraus on taas pohjoisen eritoten metsähallituksen suosima metsänviljelyalueiden maanmuokkaustapa. Suosituksissa sanotaan, että aurausvako olisi korkeintaan 25 cm syvä.

Alla olevien kuvaajien tekoon käytin mottiohjelmaa, missä määrittelen kannattavimman ajan avohakkuulle. Metsikkö on kuviteltu ja se sijaitsee Kaustisella. Onkin tärkeää tietää mistäpäin kuvio on, sillä eripuolilla Suomea on eri lämpösumma. Eri lämpösumma tarkoittaa käytännössä kasvukauden pituutta. Mitä suurempi summa sen pitempi kasvukausi. Metsikkö on 75 vuotta vanhaa männikköä. Keskiläpimitta on 22 cm ja puusto on 20 metriä pitkää. Puuston pohjanpinta- ala on 21. Metsikkö on luontaisesti syntynyt ja se sijaitsee kivennäismaalla ja metsikön kasvupaikka on kuivahko kangas.  Hyvän metsänhoidon suosituksissa on ilmoitettu, että jos metsikkö on 23 cm keskiläpimitaltaan on puusto tarpeeksi järeää avohakkuuta varten. Toisinsanoen metsän voi hakat vaikka heti. Olenkin tehnyt kolme mallia, mistä voi saada selville milloin puusto kannattaa hakata. Ensimmäisessä mallissa käytetään hyvän metsänhoidon suositusten mukaista aikataulua. Tämä tarkoittaa sitä, että kuvio kasvaa vielä 25 vuotta ennen päätehakkuuta. Toisessa mallissa päätehakkuu tehdään välittömästi. Kolmannessa mallissa puusto kasvaa 10 vuotta, minkä jälkeen se hakataan. Tiedoksi että kaikissa hakkuissa on käytetty jättöpuumääränä minimiä eli viisi kappaletta. Huomioitavaa laskuissani on se, että olen tehnyt kaksi eri kuvaajaa samoilla arvoilla, mutta erona onkin korkokanta. Korkokanta muuttuu Suomessa talouden vaihtelujen takia. Tällä hetkellä esimerkiksi euribor on 1.4, joten tätä voisi pitää tämänhetkisenä korkokantana Suomessa. Olenkin kuvaajissa käyttänyt kahden ja neljän prosentin korkokantaa. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että  jos kuvio hakataan esimerkkien mukaisesti heti 10 vuoden taikka 25 vuoden päästä, niin rahasummat diskontataa korkokannan mukaisesti nykyarvoon. Saako 2 prosentin korkokannalla pankissa isomman rahasumman, vai kasvaako puusto arvoltaan enemmän. Kun puustoa sitten on ensimmäisessä kuvaajissa kasvatettu neljän prosentin korkokannalla voidaan huomata miten suurimmat tulot saadaan, kun metsä hakataan välittömästi. Puuston kasvu on huonompi mitä korko minkä saa pankista, muissa vaihtoehdoissa, jotka ovat 10 vuotta ja 25 vuotta kasvatusta. Alemmassa kuvaajassa on käytetty kahden prosentin korkokantaa. Tämä taas aiheuttaa sen, että 10 vuoden kasvatus on kannattavinta. Puusto tässä tapauksessa kasvaa vielä 10 vuotta enemmän, mitä korkokanta syö puuston arvoa.  Hyvän metsänhoitosuositusten mukainen hakkuu taas tulee toiseksi. Viimeisenä ja huonoimpana vaihtoehtona on siis välitön hakkuu. Korkokantaa muuttamalla siis näkee miten kannattaa puuta kasvattaa. Hakkuu ajankohdan valintakin muuttuu helpommaksi.

Osaran aukeiden tekeminen aikanaan on ollut valtion rahanpuutteesta johtuva temppu, joka nyt sitten jälkikäteen tuntuu äkkiä ajateltuna mielettömältä. Sotakorvausten maksu on ollut valtion vastuulla ja valtio on ottanut metsähallituksen metsävarannoista sen irti minkä suinkaan on voinut. Siihen aikaan metsähallituksella todennäköisesti ei ole ollut resursseja ja tietotaitoa pilkkoa tällaista hakkuualaa siten, että sen koko olisi ollut pienempi. Se olisi vaatinut miestyötunteja ja muutenkin vähistä valtion varoista osa olisi mennyt odotteluun ja metsänhoitajien palkkoihin. Jos Suomen Metsähallituksen varoista olisi osa ennen hakkuita ollut mahdollista käyttää alueiden suunnitteluun olisi lopputulos ollut tietenkin parempi, jos ajattelee luonnon kannalta. Kuitenkaan siihen aikaan ei ole ollut aikaa vaan sotakorvaukset on ollut maksettava oikeaan aikaan ja siitä ei ole voitu tinkiä. Muutenkin hakkuu kulttuuri silloin oli paljon kovempaa eikä seurauksia niin ajateltu vaan yksinkertaisesti vain ajettiin miehet töihin. Myös sellainen näkökulma on, että sodan jälkeen rintamalta tulleille miehille on ollut vaikea löytää töitä ja mikäs sen paremmin palvelisi kuin isot valtion hakkuut. Jos näille sotaa nähneille miehille ei olisi keksitty töitä olisi heidän reaktionsa valtioon ja järjestelmään voineet olla jyrkät. Tämä taas pahimmillaan olisi voinut johtaa sekasortoon sodanjälkeisessä Suomessa. Suurien hakkuu alueiden tekeminen sen suuremmin niitä pilkkomatta on ollut raju ratkaisu ja välttämätön sellainen, mutta sen aikaisen tutkimustiedon mukaan esimerkiksi suuret tulipaloalueet ovat elpyneet hyvin siis miksi ei suuret hakkuuaukotkin.                           

Kun näinkin pohjoisesta alueesta kuin Oulun ja Lapinläänin rajalta hakataan todella mittava hakkuuaukko monella nousi aikanaan karvat pystyyn. Pelättiin alueen muodostumista tundraksi eli alueeksi jolle ei muodostu mitään. Pelkona oli myös, että alueen riistakanta häviää eikä koskaan palaa. Nämä pelot julkistettiin mediassa ja niillä mässäiltiin ja yritettiin kritisoida hakkuiden laajuutta. Kyllähän itsestänikin tuntuisi jos kotikuntani kaustisen kokoinen hakkuuaukko johonkin perustettaisi, että mitenkähän tässä nyt oikein käy. Lopputulosta monesti vielä viimevuosikymmeninä on arvosteltu ainakin puuston tuoton huonouden takia. Todellisuudessahan aikalaisten kertomusten mukaan alueella jossa hakkuut tehtiin puuta oli, mutta sen tuotto oli todella huonoa. Aikalaisten muisteluiden mukaan keskiarvo puuston runkotilavuudesta oli 60 mottia hehtaaria kohden joista 10-20 mottia oli tukkia. Nykyään alueella kasvaa siten puuta, että päätehakkuuiässä siellä on 120 mottia hehtaarilla ja tukkiakin varmasti tästä tulee enemmän kuin se parikymmentä mottia. Riistakannankin sanotaan olevan voimissa alueella.  

Mistä sitten johtuu tämä ympärillä olevien medioiden ja ihmisten mielipiteet siitä että jokin on mennyt pieleen. Yksi syy on varmaankin medioiden ammattitaidottomuus arvioida puuston laatua. Ja kun Metsähallituksen ammattilaiset ovat jäävejä antamaan minkäänlaisia lausuntoja koska he ajavat omaa etuaan. Median paatosta ymmärtää kyllä onhan se mehukas aihe jos oikeasta vinkkelistä asiaa ajattelee. Suomi pula aikana hakannut suuren hakkuuaukon, joka ei ikinä enää palaa ennalleen.  Ei siinä auta vaikka metsähallituksella oleva metsänhoitaja vakuuttaisi kuinka, että kyllä metsä nyt kasvaa. Vieläkö lisää luonnonsuojelullisen aspektin asiaan niin asiahan on selvä. Jos alueella käytäisiin läpikotaisin tutkimassa miten luonto on toipumassa vuosien takaisesta hakkuista voisi tulos olla erilainen kuin luonnonsuojelijoiden toimistosta katsottuna. Tällä en tarkoita sitä, että tälläisiä hakkuita kannattaisi tulevaisuudessa suorittaa vaan, että tuhot ovat liioiteltuja jos näitä voi edes sanoa tuhoiksi.

Nykyään ilmeisesti ihmisten mielipiteet ovat muuttuneet varsinkin osaran aukeiden suhteen. Johtunee varmasti myös siitä, että Metsähallitus on pessyt mainettaan ja yleensä Metsähallitusta pidetään vastuullisena toimijana. Osaran aukean kokoista hakkuuaukkoa ei enää nykyaika voi toteuttaa, mutta jälkikäteen ei alueen hakkaamisesta mitään haittaakaan ole ollut. Ainut haitta mitä tästä on ollut on varmaankin median aiheuttama huoli ihmisille siitä miten alue palautuu. Jotenki jää sellainen maku, että median kirjoittamiseen tulisi tulevaisuudessa saada enemmän vastuullisuutta.